Ja pahimpia on aamut joiden päättymistä ei näy

Tänään mä olen vain surullinen.

Surullinen siksi että

eilen olin onnellinen kun pyöräilin kotiin ja mulla oli pyörän korissa banaaneja ja korkokengät ja kaikki oli mahdollista ja mun oli hyvä olla

ja koska yöllä heräsin painajaiseen enkä voinut kertoa siitä kenellekään eikä kukaan kertonut että se oli vain unta. Kuten oli myös se aika heräämiseen asti jona olin taas onnellinen ja jonka takia en halunnut avata silmiä aamulla

niin ja nyt mua itkettää enkä tiedä miksi, tai ehkä tiedän ja haluaisin että puhelin soisi koska mä haluaisin nyt puhua ihan kenen kanssa vaan ja kaikesta tai ihan mistä vaan



Miksi on näin vaikeaa olla yksin?